Näin kesän tullen mussa herää aina talven yli uinunut muutto -ja matkakuume.
Tilannehan on se, että asumme tällä hetkellä neljästään (minä, puolisoni, Ritari-Ässä -chihuahua sekä Tyyppi) ahtaassa kerrostaloyksiössä. Vielä talvella tämä asumismuoto oli OK. Oli hyvä syy olla lähekkäin. Kuten isäni totesi, asunnossa ei ole muuta tekemistä kuin tehdä lapsia. Mutta nyt seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Olemme lisäksi saaneet soittaa paikalle jo kahdesti poliisit. Viimeksi eilen. Lattiamme alle, kerrosta alaspäin muutti hiljattain jonkin sortin juoppo. Eilen se sitten piti kämpässään yksin bileitä. Kellon lähennessä kahtatoista yöllä meille riitti. Etenkin kun lauluääni oli mitä oli. Mieheni kävi ensin pimpottelemassa ovikelloa, mihin juoppo reagoi huutamalla "Uskomatonta!" ja piti ovensa visusti kiinni.
Uskomatonta, tosiaan. Toisaalta, mitä muuta voi odottaa kun asuinpaikkana on Hämeenlinnan Jukola?
Lisää stressiä asiaan tuo se, että mun ja exäni yhteisomistuksessa oleva rivarin pätkä on EDELLEEN myymättä. Eihän se olekaan ollut kaupan kuin vasta vuoden. Huoh.
Olemme kierrelleet katsomassa muutamaa omakotitaloa, mutta jotenkin sekin turhauttaa. Mitäs sitten, jos vastaan tulisikin se "meidän koti"? Emme kuitenkaan voi panna tikkua ristiin ennen kuin pääsen vanhasta eroon. Onhan tässä vielä aikaa ennen Tyypin syntymää, mutta olisi kiva olla kerrankin ajoissa. Ja se oma piha (tai edes parveke) nyt vaan olisi aika iso henkireikä.
Vaikka tässä on kaikenmaailman juttuja jotka pyörii tilipussilla, kuten nyt se uuden kodin haku ja Tyyppi, on ehkä ihan pakko päästä kesälomalla johonkin reissuun. Katselin eilen koneeni uumenista vanhoja reissukuvia ja tunne vahvistui. Ei sillä että kaipaisin menneisiin, ennemmin lehmät lentää, mutta siis se tunne päästä pois. Matkalle. Nyt kun meitä on vielä hetken aikaa vain me kaksi ja voimme keskittyä vain toisiimme.
Olemme vääntäneet kättä matkakohteesta. Tai no, mähän sen luultavastikkin loppupeleissä tulen päättämään. Haluaisimme viikon kestävältä lomalta rentoutumista, herkullisia ruokia, paljon nähtävää ja kierreltävää sekä sopivasti ranta -ja kaupunkielämää. Tällä hetkellä kohdelistalla(mme) on Italian Sisilia (Taorminan kylä), Mallorca (Palman kaupunki), Italian Pesaro, Kosin kaupunki sekä Korfun kaupunki.
Onko teillä kokemusta jostakin näistä?
Niin ja hei, saa täällä muutkin puhua. -Se olisi jopa toivottavaa :)









Pöö, kävin! Ihania kuvia! Mä en osaa sanoa matkajuttuihin yhtään mitään, oon semmonen kotihiiri että kaikki kotikylän ulkopuolella on eksoottista :D
VastaaPoistaVoi kun se kämppä menisi kaupaksi niin pääsisitte omillenne. <3
Sä pääset sitten halvalla kun matkakuume iskee. Voi lähteä vaikka Forssan torille :D
PoistaMulla ei oo kokemusta mistään noista. Me käytiin kesällä 2008 Madridissa ja tykättiin, kun siellä oli nähtävää ja hyvää ruokaa ja kelitkin oli mainiot heinäkuussa.
VastaaPoistaToivottavasti saisitte sen talon pian myytyä. Ota se Liski ja kato mitä se sillä tekee :D
Espanja olisi tietty yksi. Mutta sinnekkään ei taideta kauheasti tehdä pakettimatkoja elokuussa. Ja jotenkin ei oikein kiehdo ajatus lähteä yksin sompailemaan tämän maha-asukkaan kanssa :)
PoistaAsunnon hintaa lasketaan nyt kuun vaihteessa, toivottavasti se laittaisi pyörät pyörimään. Mä olen jo alkanut näkemään painajaisunia koko asiasta. Mahtavaa.
Työkaveri kävi vasta Italiassa, kiersivät useamman kaupungin ja kyllä olivat Pesarostakin kovasti tykänneet. Ovat tosin eläkeikää hipova pariskunta, joten en tiedä kertooko heidän viihtymisensä kohteesta paljon vai vähän... :D
VastaaPoistaNiin no. En mäkään mitään bileitä siltä reissulta kaipaa, joten soluttaudutaan hyvin joukkoon :D
PoistaMulla ei ole kokemusta mainitsemistasi paikoista, mutta jos Iltalia kiinnostaa, voin suositella Gardajärveä. Me oltiin siellä häämatkalla ja tykättiin ihan tosi paljon. Siellä on semmosia paatteja millä on näppärä tehdä retkiä eri kyliin.
VastaaPoistaSiellä vaan taitaa olla aika viileätä, jopa kesäisin? Ja jotenkin kaipaan sitä merta sen kerran kun etelään menee.
PoistaKorfun kaupunki on ihana ja korfu on muutenkin pieni saari ja voi vuokrata auton ja ajella kiertelemään upeita rantoja ja pieniä kyliä. Ihanan vehreä saari, upeat rannat, helppo ajaa autolla ja hyvää ruokaa, rauhaa ja upeita maisemia. Suosittelen, jos ei kaipaa mitään hirveetä bilemestaa. Me oltiin 2010 kesällä miehen kans sellasessa minikylässä (Agios Nikolaos) ihana paikka ja käytiin sieltä käsin korfun kaupungissa ja ajeltiin autolla pitkin saarta ja tutkittiin pieniä ja isompia kyliä.
VastaaPoistaOkei, pistetään siis mietintämyssyyn!
PoistaRodos kiehtoisi omalla tapaa myös, tosin olen siellä kertaalleen jo käynyt. Se reissu vaan oli aikalailla biletyspainotteinen eikä varmaan keretty pitkien aamu-unien takia edes näkemään aivan kaikkea mitä "olisi pitänyt" nähdä. Lindoksen kukkula ja vanhakaupunki ainakin olisi mielenkiintoisia kohteita missä kierrellä.
Me oltiin siellä heinäkuussa ja silloin ainakin koko viikko +30-35 :)
VastaaPoistaMä en tykkää uida meriveressä, joten siksi varmaan osittain niin paljon Gardaan ihastuin.
Aa, okei.
PoistaTosin mies ei ole koskaan ollut etelässä, joten sille toi meri voisi olla sekin jo elämys :D
Toivottavasti hinnan alennus toisi ostajia! Ette mitään väliaikaisratkaisua (isompaa) meinannu? Vuokra, aso ym.?
VastaaPoistaUusimmassa postauksessa vastaus :)
PoistaTosin sieltä saattaa tulla tänään tarjous. Voi kunpa!
Kos on ihana, tosin me ei oltu Kosin kaupungissa vaan Kardamenassa, keskellä ei mitään, Mitsis Family Village hotelli all inclusivella. Ihanaa! Myös Italiaa suosittelen, mutta siellä on kesällä älyttömän kuuma, paras on mennä loppukeväästä tai alkusyksystä
VastaaPoistaMitä sä luulet, riittääkö siellä viikoksi kierreltävää ja katseltavaa? Kossilla siis.
PoistaMeidän tavoite oli vaan uida, rentoutua ja makoilla, siihen tarkoitukseen loistava. Yhtenä päivänä käytiin bussilla Kosin kaupungissa, siellä ois saanu parikin päivää kulumaan. Toisena käytiin läheisessä pikkukaupungissa. Muuten vaan syötiin ja lilluttiin vuorotellen meressä ja altaassa. Mutta kai siellä katseltavaakin olis, jos ois viittiny etsiä
VastaaPoista