Muutetaanko Strömsöhön?

Mun elämässäni näyttää olevan tietty kaava. Jos kaikki tuntuu olevan hyvin, niin eikös seuraava yllätys jo kurkistele seinän takana vittumaisesti virnistellen. Ei ottoa ilman panoa. Eilen musta tuntui, että olisin maailman onnellisin, kunnes.

Töissä ilmoitettiin, että hiljentyneestä markkinatilanteesta johtuen porukkaa lomautetaan. En nyt viitsi tässä alkaa ruotimaan asiaa pintaa syvemmältä, mutta lyhyesti sanottuna juhannusviikolta lähtien teen neljän päivän viikkoa ja saan jokusen satasen pienempää palkkaa. Ensimmäinen ajatus oli: Voi vittu. Toiseksi tuli mieleen: No mikäs se kesällä lomaillessa. Kolmantena: Mites ne asuntolainat, Tyypin hankinnat, kesälomareissut. Neljäntenä: Voi vittu. Viidentenä: Voi vitun vittu.

No joo. Eihän se ole millään muotoa työnantajan vika. Tällä alalla kesät nyt vain on hiljaisempaa aikaa, ja kun kyse on pikkuruisesta puljusta, on ihan ymmärrettävää ettei ole järkeä pitää porukkaa officella tyhjän panttina ja tehdä miinusmerkkistä tiliä. Mutta siltikin. Vahvisti mun ajatusta siitä, että mainostoimisto ei ole mun paikkani pidemmällä tähtäimellä. Valmistuttuani työskentelin vastaavassa puljussa, kunnes sieltä laitettiin kaikki pihalle -kokoaikaisesti.

Mies on ihana ja lohduttelee että kyllä me selvitään. Ja kyllä mäkin sen tiedän. Mutta kyllä se siltikin laittaa stressaamaan. Tutkiskelin hieman käytännön asioita. Onneksi saan ilmeisesti liiton työttömyyskassasta jonkinlaista päivärahaa. Tosin sekin tulee seitsemän lomautuspäivän karenssiajalla. Kesä eletään siis kädestä suuhun. Lisäksi jos oikein käsitin, äitiysraha lasketaan vuoden 2011 tulojen mukaan. Lomautukset eivät siis luojan kiitos vaikuta siihen millään muotoa. Sitäpaitsi, tienasin vuonna 2011 enemmän kuin nyt. Sama käytäntö taitaa olla äitiysrahan jälkeen maksettavassa vanhempainrahassa. Asuntolainaa saisimme yhä (kiitos siitäkin), mutta mä en saa otettua omaan lainaani työttömyyden varalta turvaa.

Mielessä kävi paniikinomainen ratkaisu etsiä uutta työpaikkaa, mutta toisaalta.. mulla on enään noin neljä kuukautta mammalomiin. Ehkä en siis ota asiasta enempää stressiä? Tuntuu, että tällä hetkellä jo kahvimerkinkin vaihto on liikaa ja laittaa jännittämään. Mun unelmanahan olisi viettää aikaa kotiäitinä yhden tai vielä mieluummin kahden lapsen kanssa useampi vuosi. Sinä aikana mulla on loistavasti aikaa miettiä mitä työelämältäni haluan ja tutkiskella vaihtoehtoja.

Kyllä tästä(kin) selvitään? Eikö vain? Sitäpaitsi, mulle tekee ihan hyvää syödä välillä vähän vähemmän juhlavammin jos meinaan kesällä esiintyä bikineissä.

Pitäisi ottaa asenne, että nyt mulla on enemmän aikaa valmistautua Tyypin tuloon, aikaa urheilla, aikaa nauttia kesästä, aikaa hoitaa muutto -ja muita juoksevia asioita. Ja ehkä vähän aikaa makoilla biitsilläkin.

Tänään mennään katsomaan sitä yhtä punaista tupaa. Se olisi ihana!